Siirry sisältöön

Kiertotalousperusteiseen suunnitteluun keskittynyt valmennusohjelmamme Circular Design – kehityspolku kohti kiertotaloutta alkoi syksyllä 2022. Mukana on ollut viitisenkymmentä eri kokoista yritystä eri aloilta. Poikkeuksellista ohjelmassa on, että se on suunnattu sekä yritysten johdolle että tuote- ja palvelukehittäjille.

Osallistuvissa yrityksissä on kehitetty ohjelman aikana kiertotalouden mukaisia uusia tuotteita, palvelujaa tai liiketoimintakonsepteja. Yksi mukana olleista on Kiilto, jonka menestystarinaa esittelemme.



Mitä yrityksenne tekee ja mikä on sinun tehtäväsi yrityksessä? 

Olen Oili Kallatsa ja toimin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtajana Kiillon hygienia- ja kuluttajaliiketoiminnan alueilla. Kiilto on yli satavuotias perheyritys, joka toimii neljällä eri liiketoiminta-alueella, edustamani osien lisäksi myös rakentamisen sekä teollisen liimaamisen ja palonestoaineiden puolella. Ympäristövastuu on rakennettu osaksi prosessejamme ja teemme jatkuvasti työtä Lupaus Ympäristölle -toimintamme mukaisesti. Tavoitteemme on olla alamme ympäristöjohtaja.

Mitä yrityksenne kiertotalouden mukainen liiketoiminta on ja mitä sillä tavoittelette? 

Kiertotalouden mukainen toimintamme on mm. sitä, että pyrimme vähentämään omasta toiminnastamme aiheutuvaa ympäristöjalanjälkeä. Olemme tunnistaneet vaikuttavimmiksi mahdollisuuksiksi käyttämämme materiaalit ja pakkaukset sekä energian. Näiden osalta olemme asettaneet tavoitteita Lupaus Ympäristölle -ohjelman kautta. Tavoitteet ovat linjassa EU:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa ja tukevat sitoutumistamme SBT:hen.

Lisäksi tärkeä osa-alue on kumppanuus sidosryhmiemme kanssa: sitä kautta voimme oman osaamisemme ja palveluidemme kautta auttaa esim. asiakkaitamme vähentämään omaa ympäristökuormitustaan kuten energian tai vedenkäyttöä. Tätä kautta toimintamme positiiviset vaikutukset kasvavat.



Minkälainen on kehityshankkeenne Circular Design -valmennuksessa?

Kehityshankkeemme eivät ole pelkästään Circular Design -ohjelman hankkeita. Pyrimme esimerkiksi  tuomaan markkinoille uusiutuviin raaka-aineisiin pohjautuvia ratkaisuja ja tällä hetkellä erityisesti todentamaan niiden ympäristövaikutukset elinkaarianalyysin kautta. 

Olemme ottaneet Circular Design -ohjelmassa esitellyt R-strategiat osaksi uuden tuotteen kehitysprosessia.


Miten työ on jatkumassa?

Jatkossa voimme käyttää elinkaariarviointia tuotesuunnittelun pohjana. Olemmekin ottaneet Circular Design -ohjelmassa esitellyt R-strategiat osaksi uuden tuotteen kehitysprosessia.


Minkälaisia tavoitteita olette määritelleet kiertotalousliiketoiminnalle?

Kiertotalousliiketoiminnalle ei ole numeerista tavoitetta, mutta ympäristöjohtajuus on yksi elementeistä, johon koko liiketoimintastrategiamme pohjautuu. Se on siis erittäin merkittävässä roolissa.



Millaista hyötyä olette saaneet valmennuksesta? 

Ohjelman teemat ovat olleet ajankohtaisia ja antaneet kokonaiskuvan kiertotalouden raameista ja mahdollisuuksista. Ohjelmassa on käyty läpi niin EU:n vihreän siirtymän tuomia asioita kuin case-esimerkkejä yrityksistä Välitehtävien muodossa on sopivasti päässyt ohjatusti analysoimaan oman liiketoiminnan tilannetta eri näkökulmista. Circular Design -ohjelman kautta on syntynyt myös vielä laajempi näkemys kiertotalouden mahdollisuuksista ja tavoitetasoista, on syytä katsoa hiilineutraaliuttakin kauemmas.

Circular Design -ohjelman kautta on syntynyt myös vielä laajempi näkemys kiertotalouden mahdollisuuksista ja tavoitetasoista, on syytä katsoa hiilineutraaliuttakin kauemmas.


Mikä on ollut parasta valmennuksessa? 

Parasta on ollut holistinen lähestymistapa kiertotalouteen ja kuitenkin on päästy riittävän konkreettiselle tasolle erityisesti omassa pohdinnassa. Koko vuoden kestävä ohjelma on pitänyt otteessaan.

Lisää osallistujien menestystarinoita kuullaan 12.12. Tiedekulmassa Helsingissä järjestettävässä valmennusohjelman päätöstilaisuudessa Kohti uudistavaa kasvua. Se on kaikille avoin ja seurattavissa myös verkon kautta. Englanninkielinen tilaisuus on samalla World Circular Economy Forumin virallinen oheistapahtuma.



Anne Veinola
Viestintäasiantuntija, Design Forum Finland